Meistä

Meistä

Tarinamme

Emma's ja Mama's:in alku oli vuonna 2009, kun vietin äitiyslomaa. Naapurin rouva houkutteli kanssaan joulumessuille myymään itsetekemiä tuotteita. Palasimme kesällä 2010 takaisin kotipaikkakunnallemme Seinäjoelle ja äiti tuli kaveriksi joulumessuille ja valmisti myös tuotteita. Messukojuun naulattiin kirjaimet Emmas. Seuraavana vuonna äiti heitti puolihuolimattomasti, että Emmas perään voisi liittää Mamas. Kun myyntikyltin puiset kirjaimetkin olivat sopivasti hukassa ennen ensimmäisiä joulumessuja, muodostui uudeksi nimeksi Emma's & Mama's.

Toiminta laajeni jonkin verran, kun aloimme ottaa myyntiin myös lähinnä tanskalaisia sisustustuotemerkkejä. Omien tuotteiden valmistus on kuitenkin edelleen osa yrityksemme toimintaa. Jouluvalmistelut alkavatkin meillä jo tammi- helmikuussa.

Vuoden 2013 loppupuolella mietin, että uskaltaisinko ottaa askeleen kohti täysiaikasta yrittäjyyttä. Päivätyötä ja nettikauppaa en halunnut yhtä aikaa hoitaa. Asiakkaiden tsemppien myötä päätin antaa itselleni pari vuotta aikaa kokeilla, miten yrittäjyys luonnistuu. Päätin, että yrittäjän sijasta olisin onnistuja! Mamalle tämä on edelleen rakas harrastus ja hän on aktiivisesti mukana.

Maaliskuussa 2014 avasimme verkkokaupan ja laajensimme messu- ja markkina-aluettamme ja pääsimme tapaamaan ja palvelemaan uusia ihania asiakkaita ympäri Suomea.

Vuosina 2014-2021 (alkuvuosi) meillä toimi ihanan iso sisustusmyymälä Seinäjoella, jossa asiakkaita palvelivat kauppiaan lisäksi rautaiset kaupan alan ammattilaiset. Myymälämme oli todella herkku ja usein asiakkaat ”menivätkin sekaisin” astuessaan sisälle myymäläämme. Myymälä sulki ovensa helmikuussa 2021. Verkkokaupan kehittämiseen ja asiakkaiden palveluun vapautui lisää aikaa sekä resursseja kivijalkamyymälän suljettua.

Olemme ulkoistaneet verkkokauppamme logistiikan ja paketit lähtevät matkaan verkkokauppojen yhteisestä logistiikkakeskuksesta. Verkkokaupan asiakaspalvelu hoidetaan kuitenkin Seinäjoelta toimistosta.

Olemme toimineet bObles-tuotemerkin maahantuojana vuodesta 2019 alkaen.

Kiitos, että olette olleet matkassa mukana ja tämän ihanan kauppamme tarinahan saa edelleen jatkua verkkokaupan puolella.

- Emma

 

Sovellus

Tilaa Uutiskirjeemme!

Uusimmat kuvat Instagramissa!